Artikkelit
Mylläkän harjoitusleiri Sinapin leirikeskuksessa
Maanantai 1.2.2010 — Jouni KoivuviitaMylläkän jo pikku hiljaa perinteeksi muodostuvalla keväisellä harjoitusleirillä harjoiteltiin ankarasti, syötiin hyvin ja nautittiin hyvästä seurasta. Tanssiharjoitukset veti ei kukaan vähäisempi kuin itse Antti Savilampi!
Suurin osa väestä saapui Sinapin leirikeskukseen perjantain illalla kuuden aikoihin, ja harjoittelu aloitettiin pikimmiten. Pari tuntia meni uusien askeleiden opettelussa, ja paljon saatiin aikaan pienessä ajassa. Sauna ja makkaranpaisto kruunasivat illan.
Lauantaina saapui vielä muutama tanssija lisää, ja päivän mittaan harjoiteltiin yli kuusi tuntia. Antti opetti Mylläkälle uutta ketjua, josta varmasti muodostuu osa Mylläkän esiintymisrepertuaaria. Illalla taas saunottiin ja seurattiin Suomen Euroviisukarsintoja videotykin ja valkokankaan avustuksella. Näimme jopa Lauran suorassa lähetyksessä, joka oli lähtenyt aikaisemmin päivällä vanhempiensa kanssa Tampereelle karsintaa seuraamaan.
Sunnuntaiaamu jatkui samoissa merkeissä, ja parin tunnin tiukka harjoitus rutisti viimeisetkin mehut Mylläkän väestä.
Suuri kiitos Antti Savilammelle opeistaan, ja Sinapin henkilökunnalle kestityksestä. Nähdään mahdollisesti ensi vuonna!
Lisää artikkeleita
- Viimeisimmät kuulumiset
18.4.2011 – - Mylläkän harjoitusleiri Sinapin leirikeskuksessa
1.2.2010 – - Mylläkkä Turun kristillisessä opistossa
12.9.2009 – - Fyyrkantin joulujuhla 2.12.2008
4.12.2008 – - Piparkakkutalot
25.11.2008 –